Virtaniemi 2011
![]() Bussi täynnä tähtiä |
Luottamushenkilöt Virtaniemen Olympialaisissa
Tekstit: Petri Koivisto Kuvat: Matti Välimäki
Oli toukokuu vuonna 2011,kun ammattiosaston luottamushenkilöt lähtivät virkistävälle matkalle suuntana Kuortaneen Virtaniemi. 29 henkilön rytmiryhmä sai nauttia keväisen kauniista päivästä heti aamusta alkaen. Aamupäivä sujui kuin siivillä Aluesihteeri Markus Forslundin esitelmöidessä meille ammattiliiton asiaa. Välimäen Matti puolestaan piti työsuojelukatsauksen sekä piti pienen historiikin markka-aikana alkunsa saaneesta virkistyspäiväperinteestä.
Atrian Pääluottamusmies Mauno Lemettinen piti lyhyen, mutta ytimekkään puheenvuoron kevään tapahtumista. Sitten olikin aika siirtyä notkuvien ruokapöytien ääreen ja jälkiruokailun yhteydessä Virtaniemen emäntä Päivi Kataja-Rahko esitteli meille oman tilan jäätelön valmistuksesta ja historiasta mielenkiintoisen esitelmän. Jäätelö oli todella erinomaista ja kruunasi päivällisen.
Vatsat täynnä kuuntelimme Atrian Henkilöstöjohtaja Tapio Palolahden mietteitä menneestä ja tulevasta. Asiapitoinen puheenvuoro sai ajattelemisen aihetta itse kullekin. Sen jälkeen olikin aika siirtyä Isännän/Emännän Olympialaisiin, jota ei kuitenkaan käyty antiikin Kreikan mukaisessa asustuksessa. Alkuverryttelyssä luottamushenkilöt saivat päästää mielikuvituksen valloilleen. Ensimmäinen virallinen laji oli saappaan heitto. Vesa Äkkinen Luopan urheilijat oli kuningas. 22 metriä oli helppoa kuin heinän teko. Osalle kilpailijoista saada saapas yleensäkin lentämään eteenpäin osoittautui liian vaativaksi tehtäväksi. Seuraavana oli paalin pyörityksen joukkuekilpailu. Hiki tuli, mutta hauskaa oli. Pääasia, että trikoot kestivät eikä ilmaveiviä nähty odotuksista huolimatta.
Viimeisenä, mutta, ei vähäisempänä, oli vuorossa vanhan tavaran arvauskilpailu. Osa antoi tasoitusta syntymävuodesta johtuen. Lähes kaikki tavarat tunnistettiin ja osalle keksittiin kyllä uusiakin käyttömuotoja. Muun muassa entisajan pizzalapio ja entisajan kääpiöfakiirin sänky tuli keksittyä. Aika entinen kuitenkaan ei enää palaa.
Onnellisen hikiset kilpailijat siirtyvät seuraavaksi saunan ja paljun pariin. Jälkipeliäkin käytiin löylyn heiton lomassa. Tärkeintä ei ole voitto vaan reilu voitto. Sielu puhtaana, mutta maha tyhjänä olikin illallisen vuoro. Kiitos ja kumarrus cateringista vastaavalle. Hyvää oli ja niin kuin Villissä lännessä sanotaan ”Kokki saa Elää”.
Hyppy bussiin ja kohti Seinäjokea
Kiitos kaikille mukana olleille. Te teitte päivästä ikimuistoisen.
Petri Koivisto
52:n puheenjohtaja



































