Säännöt

Hyväksytty edustajakokouksessa 15.9.2007

SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTO SEL ry

AMMATTIOSASTOJEN SÄÄNNÖT

1 § YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA

Yhdistyksen nimi on Seinäjoen Elintarviketyöläiset r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. Yhdistystä nimitetään näissä säännöissä ammattiosastoksi ja SuomenElintarviketyöläisten Liitto SEL ry:tä liitoksi. Ammattiosaston nimen ovat oikeutettujakirjoittamaan ammattiosaston puheenjohtaja ja sihteeri yhdessä. Ammattiosasto kuuluujäsenenä Elintarviketyöläisten Vaasan Aluejärjestö ry:hyn.

2 § AMMATTIOSASTON TARKOITUS JA TOIMINTA

1. Ammattiosaston tarkoituksena on koota toiminta-alueellaan työskentelevät elintarvikealojen työntekijät Suomen Elintarviketyöläisten Liiton toimintaan elintarviketyöläisten työ- ja palkkaehtojen sekä yleensä taloudellisten, sosiaalisten,oikeudellisten etujen sekä yhteiskunnallisen aseman parantamiseksi.

2. Osaston tarkoituksena on toimialueellaan 1. kohdassa tarkoitetuilla aloilla toimia jäsentensä työ- ja palkkaehtojen sekä yleisten taloudellisten, sosiaalisten ja oikeudellistenyhteiskunnallisten etujen parantamiseksi. Johtokunta määrittelee toiminta-alueen. Jospaikkakunnalla on useampi osasto, osastot sopivat keskenään toiminta-alueistaan. Jososastot eivät pääse sopimukseen asia ratkaistaan yhdessä liittohallituksen kanssa.

3. Tarkoituksensa toteuttamiseksi osasto:

a) toimii jäsentensä työ- ja palkkaehtojen parantamiseksi sekä valvoo työlainsäädännön, työehtosopimusten ja muiden työntekijöiden etuja turvaavien säännösten noudattamistasekä toteuttaa yhteiskunnallista edunvalvontaa;

b) avustaa jäseniään niissä tilanteissa, joista liiton säännöissä määrätään; c) järjestää kokouksia, koulutusta ja vapaa-ajan harrastustoimintaa; d) neuvottelee ja tekee esityksiä jäsenistöä koskevissa asioissa; e) toimii yhteistyössä muiden paikkakunnalla olevien järjestöjen kanssa. F) kuuluu jäsenjärjestönä Suomen Elintarviketyöläisten Liittoonja sen aluejärjestöön.

3 § TYÖHUONEKUNNAT

Ammattiosasto voi muodostaa keskuudestaan johtokunnan ohjauksessa toimivia työpaikkakohtaisia työhuonekuntia, joiden säännöt johtokunta hyväksyy liiton valmistamienmalliohjesääntöjen pohjalta.

4 § JÄSENYYS

1. Jäseneksi ammattiosastoon voidaan hyväksyä jokainen toiminta-alueella työskentelevä elintarvikealojen työntekijä, joka hyväksyy liiton ja ammattiosaston tarkoituksen ja säännöt,eikä ole henkilökohtaisten sitoumusten tai muiden syiden vuoksi estynyt noudattamastaliiton ja ammattiosaston sääntöjä ja päätöksiä eikä kuulu liiton tai ammattiosastonperiaatteita vastustaviin järjestöihin. Elintarvikealojen opiskelijat voivat liittyä ammattiosaston opiskelijajäseneksi. Siirtyessään työhön elintarvikealalle ja maksaessaan jäsenmaksunsa, opiskelijajäsen saavuttaa täydet jäsenoikeudet.

2. Jäseneksi pyrkivän on ilmoittauduttava ammattiosaston johtokunnalle täyttämällä liittymislomake. Jäsenyys alkaa aikaisintaan siitä päivästä, jona hän on hakenut jäsenyyttäja josta lukien hän on maksanut ensimmäisen jäsenmaksun.

3. Henkilö, joka siirtyy ammattiosastoon jostakin liittohallituksen hyväksymästä koti- tai ulkomaisesta ammatillisesta järjestöstä pääsee jäseneksi, esittämällä todistuksenaiemman järjestönsä jäsenyydestä, ja osoittamalla ettei hänellä ole enemmän kuin neljänviikon jäsenmaksu maksamatta. Näin siirtyvä jäsen saa hyväkseen liiton jäsenyydenkestoon perustuvat etuudet, joita hänen yhteenlaskettu yhtämittainen jäsenyytensäedellyttää.

4. Milloin ammattiosaston johtokunta tahtoo evätä jäseneksi pääsyn, on se velvollinen pyytämään siitä liittohallituksen lausunnon. Lausunnon saatuaan ammattiosastonjohtokunta ratkaisee asian.

5. Osaston jäsen on velvollinen suorittamaan veronalaisesta palkkatulosta, ansiotulosta, ansionmenetyksen korvauksesta, muusta työnantajan suorittamasta veronalaisestakorvauksesta ja työttömyyskassan maksamasta veronalaisesta etuudesta jäsenmaksua,jonka suuruuden päättää kalenterivuosittain liiton valtuusto. Yksityiskohtaisista ohjeistapäättää liittohallitus. Opiskelijajäsenet eivät suorita jäsenmaksua.

6. Osaston jäsenille voidaan tarvittaessa asettaa ylimääräinen jäsenmaksu liiton säännöissä määrätyissä tapauksissa.

7. Jos jäsen muuttaa pysyvästi toiselle paikkakunnalle hänen on jäsenoikeutensa säilyttämiseksi liityttävä paikkakunnan ammattiosaston jäseneksi viimeistään kuukaudenkuluessa siitä, jolloin hän aloitti työnsä paikkakunnalla.

8. Ammattiosaston jäsenen, joka siirtyy toiselle alalle, on viimeistään vuoden kuluttua siirryttävä kyseisen alan ammattijärjestöön. Yrittäjäksi ryhtyvä ammattiosaston jäsen voi olla 18 kuukauden ajan jäsenenä, minkä jälkeen hänen on erottava ammattiosastosta.

5 § AMMATTIOSASTON JOHTOKUNTA

1. Ammattiosaston asioita ja omaisuutta hoitaa sen hallituksena vuodeksi kerrallaan valittu johtokunta, johon kuuluvat puheenjohtaja ja vähintään kaksi ja enintään 20 varsinaista jayhtä monta varajäsentä. Johtokunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, sihteerinja muut tarpeelliseksi katsomansa toimihenkilöt. Taloudenhoitaja voidaan valita myösjohtokunnan ulkopuolelta. Opiskelijajäsentä ei voida valita osaston johtokunnanvarsinaiseksi eikä varajäseneksi.

2. Johtokunta kokoontuu, kun puheenjohtaja tai vähintään kaksi johtokunnan jäsentä katsoo sen tarpeelliseksi. Johtokunta on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan taivarapuheenjohtajan lisäksi puolet johtokunnan jäsenistä on läsnä. Päätökset tehdäänyksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan puheenjohtajan ääniratkaisee. Henkilövaalissa ratkaisee arpa.

3. Johtokunnan jäsen, joka ilman hyväksyttävää syytä on poissa kolmesta peräkkäisestä johtokunnan kokouksesta, katsotaan eronneeksi ja hänen tilalleen kutsutaan varajäsen.

4. Jos varsinainen johtokunnan jäsen eroaa, kutsutaan varajäsen tilalle.

5. Puheenjohtaja johtaa keskustelua ammattiosaston sekä johtokunnan kokouksissa ja valvoo sääntöjen ja ammattiosastojen päätösten sekä liittohallituksen antamien ohjeidennoudattamista. Puheenjohtajan estyneenä ollessa puhetta johtaa varapuheenjohtaja.

6. Sihteeri laatii pöytäkirjan kaikista ammattiosaston ja johtokunnan kokouksista sekä laatii luonnoksen toimintakertomukseksi. Johtokunta voi valita keskuudestaan kirjeenvaihtajanja arkistonhoitajan.

7. Taloudenhoitaja pitää kirjaa ammattiosaston tuloista ja menoista, suunnittelee ja valvoo taloudenpitoa, laatii talousarvioluonnoksen ja tilinpäätöksen sekä hoitaa ammattiosastonlaskentatointa tai valvoo sen hoitamista. Taloudenhoitaja valvoo jäsenmaksujen perintää.

8. Johtokunta valmistelee kokouksissa käsiteltävät asiat ja panee toimeen kokousten päätökset Johtokunnan tulee tarkoin hoitaa ammattiosaston omaisuutta ja säilyttää senvarat luotettavasti ja ammattiosastolle edullisesti. Liittohallitus valtuutetaan pitämäänjohtokunnan puolesta jäsenluetteloa.

9. Johtokunnan jäsenet ovat yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta vastuussa ammattiosaston omaisuuden hoidosta.

10. Johtokunnan jäsen, joka ilmoittaa pöytäkirjaan eriävän mielipiteensä tehdystä päätöksestä, ei ole vastuussa kyseisestä päätöksestä.

11. Johtokunta voi tarpeen mukaan valita 3-5 hengen työvaliokunnan ja muita jaostoja.

6 § TILINPÄÄTÖS JA TILINTARKASTUS

1. Ammattiosaston tilit päätetään kalenterivuosittain. Kuluneen kalenterivuoden tilinpäätöksen on oltava valmiinatilintarkastajille annettavaksi viimeistään ennen seuraavan helmikuun 15. päivää.Tilintarkastajain on luovutettava ne tarkastettuina ja lausunnon kanssa viimeistäänhelmikuun loppuun mennessä.

2. Syyskokouksessa valittujen tilintarkastajien tulee vuosittain tarkastaa ammattiosaston tilit ja vuoden vaihteessa ammattiosaston koko omaisuus, laatia kirjallinen lausunto ammattiosaston taloudellisesta asemasta, jäsenhoidosta sekä vastuuvapauden myöntämisestä.

3. Osaston tilintarkastajat ja liittohallituksen valtuuttamat toimitsijat voivat milloin tahansa tarkastaa ammattiosaston tilit.

7 § KOKOUKSET

1. Ammattiosaston sääntömääräisiä kokouksia ovat kevätkokous ja syyskokous. Muita kokouksia ammattiosasto pitää niin usein kuin johtokunta katsoo tarpeelliseksi, tai kun 1/5ammattiosaston jäsenistä vaatii sitä kirjallisesti johtokunnalta määrättyä asiaa varten.

2. Jäsenillä on oikeus tehdä ehdotuksia johtokunnalle tai osastonsa kokoukselle. Johtokunnan tulee valmistella esitykset omalla lausunnollaan ja tuoda ne käsiteltäväksiseuraavassa ammattiosaston kokouksessa. Jos ehdotus edellyttää pikaista päätöstä, sevoidaan kokouksen päätöksellä ottaa heti käsiteltäväksi, paitsi jos sen käsittely vaatisimainintaa kokouskutsussa.Kuitenkin tällainenkin asia tulisi esittää puheenjohtajalle ennen kokousta, jos se onmahdollista.

3. Päätökset tehdään avoimella äänestyksellä ja yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Opiskelijajäsenellä on läsnäolo- ja puheoikeus.Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni. Vaaleissa tasatulos ratkaistaanarvalla.

4. Helmi-maaliskuun aikana pidettävässä kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

a) esitetään johtokunnan laatima toimintakertomus edelliseltä kalenterivuodelta b) esitetään johtokunnan laatima tilikertomus edelliseltä kalenterivuodelta c) luetaan tilintarkastajien lausunto d) päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta e)päätetään vastuuvapauden myöntämisestä johtokunnalle ja taloudenhoitajalle f) käsitellään muut esille tulevat asiat.

5. Loka-marraskuun aikana on pidettävä ammattiosaston syyskokous, jossa käsitellään seuraavat asiat:

a) vahvistetaan toiminta- ja taloussuunnitelmat seuraavalle toimintakaudelle b) päätetään toimihenkilöiden kulukorvauksista ja palkkioista c) valitaan johtokunnan puheenjohtaja d) valitaan johtokunnan varsinaiset ja varajäsenet e) valitaan kaksi varsinaista tilintarkastajaa ja kaksi varatilintarkastajaa f) valitaan edustajat aluejärjestön kokouksiin g) valitaan edustajat eri järjestöihin;h) päätetään osaston koollekutsumistavasta i) käsitellään muut esille tulevat asiat. Ammattiosaston syyskokouksessa valitun puheenjohtajan ja johtokunnan toimikausi alkaa seuraavan kalenterivuoden alusta. Uuden johtokunnan on pidettäväjärjestäytymiskokouksensa valintavuoden loppuun mennessä.

6. Kaikissa vaaleissa ja äänestyksissä jäsenillä opiskelijajäseniä lukuun ottamatta on äänioikeus.7. Kokouksessa päätösvaltaa voivat käyttää osaston läsnä olevat jäsenet. 8. Ammattiosaston kokous kutsutaan koolle seitsemän päivää ennen kokousta lehtiilmoituksella,henkilökohtaisella kutsukirjeellä tai jäsenten työpaikkojen ilmoitustauluillajulkaistuilla ilmoituksilla.Ammattiosaston syyskokouksella on kuitenkin valta päättää onko kokouskutsu edellämainittujen lisäksi jollakin muulla tavalla ilmoitettava jäsenille.

8 § AMMATTIOSASTOSTA EROAMINEN JA EROTTAMINEN

1. Jäsenellä on oikeus erota ammattiosastosta ilmoittamalla siitä kirjallisesti ammattiosaston johtokunnalle tai sen puheenjohtajalle tai tehdä ammattiosastonkokouksessa eroilmoitus, joka merkitään kokouksen pöytäkirjaan. Eronnut jäsen menettääkaikki oikeutensa ammattiosastossa.

2. Jäsen, joka menee lakon tai saarron alaiseen työhön menettää kaikki jäsenoikeutensa ja ammattiosaston johtokunnan on erotettava hänet heti ammattiosaston jäsenyydestä.

3. Jäsen voidaan erottaa ammattiosastosta seuraavin perustein:

a) Jos hän on laiminlyönyt jäsenmaksunsa yli 26 viikon ajanjaksolta. Erotettavaksi ehdotetulla jäsenellä on kuitenkin oikeus maksaa rästiin jääneet maksunsaviimeistään kolmen kuukauden kuluessa laskettuna edeltä mainitun 26 viikontäyttymisestä, kuten liiton sääntöjen 4 § 3. kappaleessa on määrätty. Tällöin jäsenyyspysyy ennallaan.

b) jos hän tahallisesti ja olennaisesti rikkoo ammattiosaston ja liiton sääntöjä tai edustajakokouksen päätöksiä, kieltäytyy noudattamasta ammattiosaston ja liittohallituksenantamia ohjeita, tai muutoin toimii vastoin ammattiosaston ja liiton omaksumia periaatteitatai liiton toimintaa vahingoittavasti;

c) jos hän on petollisella tavalla nauttinut avustusta liitosta tai työttömyyskassasta tai syyllistynyt muuhun vastaavaan epärehellisyyteen d) jos hän on päässyt jäseneksi antamalla itsestään vääriä tai harhaanjohtavia tietoja e) jos hän on siirtynyt tehtävään, jossa hän voi ottaa ja erottaa työntekijöitä.

4. Jäsentä, joka on erotettu 2. kohdan tai 3 b, c, tai d kohdan mukaisesti, ei voida ottaa osaston jäseneksi ilman ammattiosaston kokouksen suostumusta. Tällaisessatapauksessa on ammattiosaston ensin pyydettävä liittohallituksen lausunto asiassa.

5. Ehdotus jäsenen erottamiseksi ammattiosastosta muiden kuin jäsenmaksujen laiminlyönnin johdosta on tehtävä kirjallisesti ammattiosaston johtokunnalle jaehdotuksessa on tarkkaan mainittava ne syyt ja todisteet, joihin erottamisvaatimusperustuu.

Ammattiosaston johtokunnan on tutkittava erottamisvaatimus ja pyydettävä erotettavaksi esitetyltä jäseneltä selvitys sekä hankittava asiasta liittohallituksen lausunto. Johtokunnantulee alistaa päätös ammattiosaston kokoukselle vahvistettavaksi.

6. Liittohallituksen lausunto voi puoltaa tai vastustaa erottamisvaatimusta. Liittohallitus voi myös ehdottaa varoituksen antamista tai uuden selvityksen hankkimista.

9 § JÄSENMAKSUISTA VAPAUTUMINEN

1. Jäsenmaksuista vapautuminen

Ammattiosaston jäsen, joka sairauden, kuntoutustuen, äitiys- tai siihen verrattavan loman, hoitovapaan, opiskelun tai asevelvollisuuden taikka enintään 12 kuukautta kestävänvapausrangaistuksen takia on vailla palkkatuloa tai joka saa työttömyysturvalain mukaistaperuspäivärahaa tai muuta vastaavaa tukea, on vapautettu jäsenmaksuista niin kauan kuintämä este kestää. Jäsenen on ilmoitettava liittoon perusteet jäsenmaksuvapautuksensaamiseksi heti niitten alettua.

2. Vapaajäsenoikeus

Oltuaan yhdenjaksoisesti ammattijärjestöjen jäsenenä 25 vuotta, joista viimeiset viisi vuotta SEL:n ammattiosaston jäsenenä, jäsen saa vapaajäsenoikeudet eläkkeellejäädessään. Vapaajäsenoikeudet myöntää hakemuksesta liittohallitus.

3. Opiskelijajäsen

Opiskelun päättyessä päättyy myös opiskelijajäsenyys. Opiskelijajäsenyyden aika lasketaan ammattiosaston jäsenyysaikaan, jos opiskelijajäsen siirtyy työskentelemäänliiton järjestäytymisalalle ja liittyy ammattiosaston varsinaiseksi jäseneksi.

10 § YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ

1. Jos jäsen katsoo kärsineensä vääryyttä ammattiosaston tai sen johtokunnan taholta hän on oikeutettu tekemään siitä kirjallisen valituksen liittohallitukselle joka käsittelee ja päättääasiasta. Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa siitä, kun jäsen on saanut tiedonammattiosaston tai sen johtokunnan tekemästä valitukseen aihetta antavasta päätöksestä.

2. Liittovaltuusto antaa lausuntonsa ammattiosaston ja liittohallituksen välisistä riitaisuuksista.

3. Niissä kohdin, joissa näissä säännöissä ei ole määräyksiä, noudatetaan yleisiä ohjeita sekä liittovaltuuston ja liittohallituksen antamia ohjeita sekä yhdistyslain säännöksiä.

11 § SÄÄNTÖJEN MUUTOKSET JA AMMATTIOSASTON

PURKAMINEN

1. Näihin sääntöihin voidaan tehdä muutoksia ammattiosaston kokouksessa, jos esitettyjä muutoksia kannattaa vähintään 2/3 äänestyksessä annetuista äänistä. Tehdyillesääntömuutoksille on kuitenkin saatava liiton varsinaisen edustajakokouksenhyväksyminen. Ammattiosaston nimen ja kotipaikan muutos voidaan kuitenkin tehdäliittohallituksen suostumuksella.

2. Jos ehdotus ammattiosaston purkamisesta tehdään johtokunnalle ammattiosaston kokouksessa, siitä on heti annettava tieto liittohallitukselle sekä sen jälkeen asiaakäsiteltävä kahdessa seuraavassa ammattiosaston kokouksessa. Päätös ammattiosastonpurkamisesta pannaan täytäntöön ainoastaan silloin kun vähintään ¾ kokouksessa läsnäolevista ammattiosaston jäsenistä sitä kannattaa.

3. Jos ammattiosasto on päätetty purkaa edellisen kohdan esittämällä tavalla, luovutetaan ammattiosaston varat sille ammattiosastolle, joka liittohallituksen ohjeen mukaan jatkaaosaston tarkoituksen toteuttamista. Toimintansa lopettaneen ammattiosaston tilikirjat japöytäkirjat liitteineen on toimitettava liiton keskustoimistoon arkistoitaviksi.Ammattiosaston purkauduttua selvitysmiehenä toimii ammattiosaston johtokunta, joka onvastuussa ammattiosaston varojen hoidosta niin kauan kunnes ammattiosaston tilikirjat onluovutettu Suomen Elintarviketyöläisten Liiton liittohallitukselle ja se on hyväksynyt tilit.